Jäsenten retkikokemuksia

13
syys

KESÄN MAJAKKARETKET JATKUIVAT

Vihdin Retkeilijät  Isokarin majakalla ja Uudenkaupungin lintutorneilla

 

Nyt jo perinteeksi tullut vuoden majakkaretki tehtiin Isokarille 28.4.-1.5, unohtamatta lintujen tähyilyä Uudenkaupungin lintutorneilla. Matkaan lähdettiin perjantaina 28.4. kuudentoista osanottajan voimin. Jokainen autokunta lähti hieman oman aikataulunsa mukaan. Illansuussa majoituimme kaikki Uudenkaupungin ”Pirkholman Matkailun” kodikkaisiin rantamökkeihin.

Lauantaina 29.4. oli lähtö Uudenkaupungin satamasta Kerttu-laivalla klo 9. Opastetun majakka- ja linturetken oppaina toimivat kapteenimme Kari Laaksonen sekä lintuoppaat Juhani ja Veera Salmi. Ensimmäinen lintukohteemme oli Urpoisten saari, jonka merimetsot olivat vallanneet ja syöneet puhtaaksi. ”Kerrostaloiksi” muodostuneet pesäpuut olivat tiheänä verkostona koko saaren mitalla. Jotenkin masentava näky muuten niin kauniissa saaristossa. Muita tavanomaisia vesilintuja; meriharakoita, telkkiä, hanhia ym. uiskenteli saarien lomassa, seisoskeli luodoilla ja kareilla. Seuraava kohteemme oli kiertää Keskikallio, jossa pesi ruokkeja ennen Isokarin satamaan saapumista.

Isokarin majakkasaari

Selkämeren kansallispuistoon kuuluva Isokari on eteläisen Selkämeren lumovoimaisempia retkeilykohteita ja majakkasaaristamme suurimpia, ellei suurin – n. 180 ha. Aallonmurtajalla istuskelivat riskilät. Saaren kuuluisimmat linnut, joidenkin lennellessä edestakaisin hieman häiriintyneenä laivamme tulosta. Isokarin sataman riskiläkolonia on Suomen suurimpia.

 Lintuoppaamme Juhani ja Veera kertoivat Isokarin luonnosta ja sen linnustosta kävellessämme pienen lahdenpoukaman kalliolle. Lahdella uiskenteli haahkoja, kyhmyjoutsenia ja oli siellä lahden toisella puolella joutsenia jo hautomispuuhissakin.

Varsinaiselle majakalle kävelimme pienen polkureitin, käyden myös saaren sisäjärven rannassa. Matkalla oli sekä kalliota, että vehreää niittymaata. Vaikka Isokari sijaitsee ulkosaariston äärilaidalla, kaukana kaikista luontaisista leviämiskeskuksista, on saarella silti mm 380 eri putkilokasvilajia.

Saavuttuamme majakanvartian pihalle kapteenimme Kari Laaksonen kertoi hieman majakasta ja pihalla sijaitsevista rakennuksista sekä ohjelman jatkumisesta lounaan jälkeen ylös majakkaan. Lounas meille oli varattu armeijan vanhaan ruokalaan, joka oli turisteja varten kunnostettu ”ravintolaksi”. Ehtoisana emäntänä toimi Noora Hilden apujoukkoineen.

 Isokarin majakka valmistui 1833 ja sitä on korotettu 1899. Korkeutta majakalla on 49.4 m ja se on Pohjanmeren korkein. Uudestakaupungista majakalle on matkaa 24 km ja kuuluu Kustavin kuntaan. Majakkatornin suunnitteli luotsinmajuri Gustaf Brodd esikuvanaan Venäjän Krostadtin edustan Tolhubinin majakka. Majakan ylimpään kerrokseen pääsimme vaivattomasti. Maisemaa ihasteltiin panoraaman omaisesti aivan valaisimen vierestä ja hienolta näytti aava meri.

Muuten niin hienon sään vallitessa kapteenimme tuli sanomaan jo ennen majakkaan nousemista, että meidän tulisi nopeuttaa lähtöä tunnilla, koska myrsky on nousemassa. Kerttu-laivamme kyllä sen myrskyn kestäisi, mutta meillä retkeläisillä ei olisi mukavat oltavat. Uskoimme kapteenia ja nousimme laivaan, joimme pullakahvit ja nautimme vielä merimatkasta kohti Uuttakaupunkia. Retkemme jatkui vielä kaksi päivää tutustuen lähistön lintutorneihin. Retkemme aikana näimme 77 eri lintulajia. Vappupäivänä kävimme brunssilla Pyhämaan kahvila-ravintola Pyhämaan Pirtissä ja se kruunasi retken kulinaristiset nautinnot. Muutakin retkellä näimme ja koimme, mutta se olisi jo toisen jutun väärtti. Jälleen kerran hyvä retki hienolla porukalla.

Mia ViRet

Kuvat: Isokarin maisemaa ja merimetsojen asuttama Urpoistensaari.

21
heinä

ViRettiläiset lähiseuturetkellä Konianvuorella!

Heinäkuun lähiseuturetkii tehtiin tiistaina 20.7. yhdeksän Virettiläisen patikoidessa Herrakunnan kylän kautta Konianvuorelle. Sääennuste lupaili 30 prosenntisesti sadetta, mutta lähtöpaikalla pilvet kiersivät meidät ja saimme tehdä retkemme pilvipoudassa, jopa auringon paisteessa. Reitti oli selvä, eikä tarvinnut pelätä housunpunttien kastumista märässä heinikossa, vaan polku oli yllättävän hyvä. Puita oli kaatunut jonkin verran, joten pientä jumppaa tuli samalla patikoidessa tehtyä.

Nousu puolikkaalle hiidenkirnulle tai hiidenluolalle oli niin sanotusti haasteellinen, mutta hiljaa kun noustiin niin selvisimme ongelmitta. Jälleen kerran ihmettelimme kirnun syntymistä ja mihinkä se puolikas on aikanaan joutunut, ehkä vierinyt Moksijärveen, joka kauniisti näkyi saavuttaessa Konian laelle. Siellä sitten porukalla mietimme missä päin on Männistönmäki ja Rokokallio, Vihdin toiset korkeat kohdat. Loppuselvitys jäi kotiin iltapuhteeksi.

Kunnon retkeen kuuluu myös eväät ja niitä sitten syötiin kallion laella ja suunniteltiin seuraavia lähiseuturetkiä Vihdin ja naapurikuntien maisemiin. Toki omassakin kunnassa on monta kaunista retkipaikkaa, joihin on hyvä tutustua. Mukanamme oli myös uusi vihtiläinen, vasta lokakuussa 2016 muuttanut Alli, joka on reippaasti lähtenyt mukaamme retkille, liittynyt jäseneksemme ja näin tutustunut myös patikoidenn uuteen kotikuntaansa.

Paluumatkalle lähdimme hieman helpompaa reittiä. Pieniä kanttarellin poikasia oli noussut runsaasti reitin varrelle, varsinkin paluureitillä. Jätimme ne kasvamaan. Muita sieniä ei vielä näkynyt.Mustikoita näytti olevan jo kypsänä sekä reitillä, että Konian rinteellä ylösnoustessa.

Taas oli yksi mukava retki tehty yhdessä ja lisää tehdään tulevan loppukesän ja loppuvuoden aikana. Voimaannutaan vitiläisestä luonnosta ja nautitaan retkeillen Suomen suvesta.Ei haittaa vaikka välillä vähän sataisikin. Sehän on pukeutumiskysymys, vai mitä?

 

Mia

 

 

 

 

 

 

6
maalis

Vihdin Retkeilijöiden ” pönttöretki” tehtiin 5.3. kauniissa sunnuntaisäässä!

Nuuksion luoteiskulmaan Valklammentien parkkipaikalle kokoontui ViRettiläisiä 16 tarkoituksena kiertää Klassarinkierros, käydä tarkistamassa linnunpöntöt, jotka tammikuussa vietiin ja sitten Saarilammen tulipaikalle puhumaan, tottakai linnunpöntöistä ja tulevan kevään ja kesän retkistä. Kaksitoista lähti kierrokselle  ja me Kari ja minä, sekä vävymme Joni kahden lapsenlapsemme kanssa suunnistimme Mikael ja Max pulkissa istuen, Kattilaan menevää tietä myöden Saarilammen tulipaikalle sytyttelemään tulia. Moni muukin oli innostunut kauniista auringon paisteesta ja lähtenyt ulkoilemaan ja niin  pääsimme valmiille tulille odottelemaan ” kiertolaisia”. Ajankuluksi lähdimme jäälle katsomaan pilkkireikiä. Pojille oli ihmetystä miten jää kestää.” Livenä” saimme myös nähdä miten pilkkijä teki kairalla reijän jäähän ja kertoen miten paksu jää vielä oli. Hänen laittaessaan pilkkivavan reijästä veteen ei ollut kuin hetki ja ahven oli kiinni koukussa ja sekös oli Maxista ja Mikaelista jännä juttu. Eivät kuitenkaan pojat uskaltaneet ottaa pomppivaa ahventa käteensä, vaan isänsä näytti miten terävät piikit kalan selässä oli. Sitten jo alkoi makkaranpaisto kutsua.

Tulilla vaihtui retkeilijöitä tuon tuosta ja meidänkin porukkaa ilmestyi evästelemään ja makkaraa paistamaan. Siinä sivussa juteltiin Sepon innoitamana linnunpönttöjen historiasta ja hän muistutti vanhojen pönttöjen puhdistuksesta hyvissä ajoin, kuitenkin pakkasella. Monta retkeä on kevään ja kesän aikana, joihin on hyvä nyt ilmoitautua ja laittaa almanakkaan. Toki työssäkäyvillä on vielä soviteltava lomat, jos haluaa retkille mukaan. Isokarinretki on nyt täynnä eli 16 osanottajaa on ilmoittautunut. Hyvä niin.

Takaisin lähdettiin sitten jäätä myöden Saarilammen toiseen päähän missä suurin osa retkeläisistämme lähti tarkastamaan pöntöt ja me lasten kanssa kohti parkkipaikkaa. Hieno oli retkipäivä kulkea mukavassa porukassa. Meitä on aina aurinko hellinyt tai ainakin on ollut satamatta. Muitakin kokemuksia on! 😉

Voimaannutaan luonnosta luonnossa!

Mia

ps. Kirjoitan aina Virettiläiset isolla alkukirjaimella ja sinne väliin laitan vielä yhden ison kirjaimen eli ViRettiläiset. Jäsenemme ovat niin mukavaa porukkaa, että iso kirjain saa olla ja iso R siinä välissä.

Kuva Eija Hartikka, Saarilammen tulipaikalta makkaranpaistosta.

 

31
tammi

Akat rämpivät Vihdin maisemissa

Moksin Vihdin Pirtille kokoontui kolmetoista akkaa ja yksi koira.Epäonnen luvusta ja vaarallisen liukkaista teistä ja pihoista  huolimatta kaikki säilyivät hengissä.

Tervetuliaisglögit nautittuamme otimme suunnan Konianvuorelle, jonka 150 metrin huipulle kiipeäminen täytti rämpimisretken vaatimukset kirkkaasti. Sumuinen sää valitettavasti esti meitä nauttimasta näkymästä alas Moksijärvelle. Pirtille palattuamme saunoimme ja uimme avannossa pitkän kaavan kautta. Kaiken tämän jälkeen Saleniuksen Armin loihtimaa arabialainen kasviskeitto lisukkeineen maistui. Iltaa istuessamme pääsin mukaan aikasemmille retkille akkojen värikkäiden kertomusten myötä, retkillä kun aina sattuu ja tapahtuu.

Sunnuntaina oli vuorossa Moksin toinen luontokohde – Rokokallio, jonka yhdellä sivulla on satojen metrien matkalla kalliolohkareiden kasauma upeine onkaloineen. Rokokodalla nautimmenäkymistä ja retkieväistä. Kotimatka voi alkaa.

ViRettiläisistä mukana oli  Liisa Uusitalo.

 

t. Liisa

 

Kuva: Konian puolikas hiidenkirnu , Liisa Uusitalo

 

 

16
tammi

Koteja tinteille ja leppälinnuille Miljoona linnunpönttöä hengessä!

Vihdin  Retkeilijät ry’n aktiivit kävivät viemässä lauantaina 14.1. ensimmäiset syksyllä tehdyt linnunpöntöt Nuuksion kansallispuiston kupeeseen Metsähallitukselta  saatuun lupapaikkaan.Pönttöjä oli 10, joista osa oli tali-,kuusi-,hömö- ja sinitiaisille sekä leppälinnuille. Syksyn talkoissa tehtiin 19 linnunpönttöä. Retken päätteeksi kävimme Saarilammen tulipaikalla nautiskelemassa kauniista luonnosta ja hyvin paistetusta makkarasta. Samalla suunnittelimme loppujen linnunpönttöjen viemistä sopiville paikoille. Suunnittelun alla on viedä loput 9 telkänpönttöä vihdin srk omaistamaan Papinsaareen mahdollisesti 4.2. ensimmäisenä Suomen Luonnonpäivänä SUKELLA TALVEEN!

Kiitos kaikille mukanaolijoille sekä linnunpönttöjen rakentajille.

 

t Mia

13
tammi

Puumannin laavulla tulistelemassa

Puumannin laavulla tulistelemassa

Huom! Avaa tiedosto klikkaamalla otsikkoa!

21
helmi

Utö

Virettiläisiä Utössä

”TUULIA, TYRSKYJÄ JA PALJON KUVATTAVAA”

Valokuvauksesta innostuneina virettiläiset retkeilijät, Hanhikorvet ja Neuvoset, lähtivät mukaan Vihdin Kameraseuran kuvausretkelle Utön saarelle 30.1.- 1.2.2015.
Lauttamatka Nauvon Pärnäsistä kesti vajaat viisi tuntia, pysähdellen matkan varrella monessa saaressa mm. Jurmossa.
Saavuimme perjantai-illalla Utön satamaan ja siitä meidät opastettiin majapaikkaamme, joka oli toinen majakan lähellä olevista vuokramökeistä. Lauantaiaamuna herätessämme satoi, tuuli ja oli sumuista. Aamupalan syötyämme lähdimme kiertämään saarta kamerat suojattuna kostealta ja itsemme tuulelta sekä sateelta.

Luotsit saaren ensimmäisiä asukkaita

Kuvattavaa löytyi rantakiviin vyöryvistä aalloista, luodoille ja karikoille
hakkautuvista tyrskyistä sekä Utön asukkaiden savustuspöntöistä ja venevajoista laitureineen. Ensimmäiset asutukset saarella olivat luotsitiloja, joita oli kaksi, ja ne jakautuivat myöhemmin 1770- luvulla neljäksi. Nykyisin saarella vakituisesti asuu 30 – 40 henkeä.
Venäläistä tsaarinaikaista sotilasarkkitehtuuria löytyy kahdesta rakennuksesta, joissa venäläisarkkitehtuurin tunnusmerkit: korkeat ikkunat ja koristellut vuorilaudat.

Naisenergiaa utöläisittäin

Meille oli varattu opastus Utön majakkaan, oppaana vuokraemäntämme Hanna Kovanen, joka saaren opastuksen lisäksi majoittaa, pitää kahvilaa ja tekee ruokaa tilauksesta hänen majoituksissaan oleville ryhmille.
Valokuvaamisen lisäksi olimme kiinnostuneita majakan ja saaren historiasta, joten Hanna oli oikea saarelainen kertomaan entisestä ajasta sekä nykypäivästä.
Suomen ensimmäinen valomajakka rakennettiin saarelle v 1753. Majakkatorni, joka oli pyöreä, räjäytettiin Suomen sodan aikana 1808 – 09. Nykyinen majakka rakennettiin luotsilaitoksen päällikön Gustav Broddin johdolla v 1814 samalle paikalle. Nykyinen linssi majakan valolaitteen lyhtyosassa on uusittu 1906.
Majakan erikoisuus on kolmannessa kerroksessa sijaitseva kirkko. Majakkakirkkoon pääsee tutustumaan opastetulla kierroksella, mutta linssihuone ei ole auki yleisölle.
Kirkko on sisustettu ennen vuotta 1841. Pappi vieraili Utössä vain kaksi kertaa vuodessa ja muina aikoina saaren vanhimmat miehet pitivät sunnuntaisin iltahartauden majakkakirkossa.
Venäjän vallan aikana majakan henkilökunta lisääntyi huomattavasti, kun taasen Ruotsin vallan aikana majakkaa hoidettiin vain parin miehen voimin. Henkilökunnan lisääntymisen vuoksi majakkamestarista tuli hierarkiassa saaren korkein virkamies. Luotsipiirin päällikön tehtäviin luotsimestari määrättiin silloin, kun varsinainen luotsipäällikkö oli estynyt hoitamaan tehtäviään.

Saarella on myös toinenkin kirkko, hautausmaa ja kaksi muistomerkkiä. Eteläkärjessä, Kesnäsissä on 1989 pystytetty muistomerkki- Tähti ja risti-vuonna 1929 haaksirikkoutuneen Drakenin muistoksi. Kalliolle pystytetty muistomerkki muistuttaa nykyutöläisiä tapahtumasta, jolloin asukkaat joutuivat seuraamaan kahden vuorokauden ajan Drakenin miehistön kamppailua hengestään.
Hautausmaan spriipurjeen muotoisen muistomerkin, jota koristaa ennen vanhaan käytetty luotsiveneen purjeen punainen raita, on suunnitellut Gösta Bergman. Muistomerkki on pystytetty meren uhrien muistoksi.

Lauantai-illan rauhaa hyvän ruuan äärellä

Sateisen lauantain päätteeksi ryhmämme ruokaili Utö Havshotellissa, Enskärin alueella, joka ennen oli vierailijoille suljettua sotilasaluetta. Vuonna 2007 Enskärin vanhan kasarmialueen osti hotelliyrittäjä, ja entisen kasarmin tiloissa toimii nyt korkeatasoinen hotelli ja ravintola ympärivuotisesti.
Kävellessämme takaisin majapaikkaamme majakan valo oli jo syttynyt ja tuuli hieman tyyntynyt. Mökkimme ikkunasta ja terassilta saimme vielä kuvattua valokeilaa, joka piirsi kauniin valojuovan hieman sumuiselle taivaalle, merkiksi merellä kulkeville laivoille. Koko päivän ajan ja varsinkin pimentyneessä illassa tuli mieleeni Estonian onnettomuus. Utö majakalla ja saaren helikopterikentällä oli merkittävä osa tuotaessa menehtyneitä ensisäilytykseen saarelle. Utöläisille tapahtuma on ollut kokemus, jota ei
hevillä unohdeta. Estonialta pelastunut eestiläinen kokki työskentelee saarelle ja tekee maittavaa ruokaa turisteille Utö Havshotellissa.

Kotimatkalla lumihuntuisia saaria ja muuttohaukka

Kuvausretkemme päättyi sunnuntaina puolenpäivän jälkeen. Eivor-laiva oli satamassa odottamassa. Taivaalta satoi rännän sekaista lunta, mutta kuvaamista laivan kannelta se ei estänyt. Kuvaajia kameroineen ja jalustoineen tallensi lähes tyyntä merimaisemaa, joka hennon lumipeitteen ympäröimänä oli hyvin kaunis näky. Nähtiinpä vielä yksi muuttohaukka merimerkillä istumassa.
Paljon kuultiin tarinoita, siitä kiitos Hannalle ja kiitos hyvin järjestetystä kuvausretkestä Vihdin kameraseuralle. Utö ei tällä kertaa näyttänyt meille kauneinta puoltaan, mutta retki kannatti tehdä. Tulihan nähtyä tammikuista myrskyä Utön rannoilla. Kuvia on meillä jokaisella paljon ja uusia retkiä Utön saarelle varmaan tulemme tekemään. Uskomme näin.

Maria, Seppo, Kari ja Mia
ViRet