Kulunut vuosi on ollut täynnä tapahtumia. Aloitimme kauden tammikuun 12. päivänä retkellä Pääkslahteen Puumannin laavulle. Tuolloin sattuikin olemaan pikku pakkanen ja aivan upea lumisateinen ilta. Mikäpä siinä oli istuskella yhdessä makkaranpaistossa nuotion räiskyessä.
Vuoden muita tapahtumia oli mm. linnunpönttöjen vienti Nuuksion kupeeseen, jäsenilta aiheena ”linnut talvipuuhissa/talkoissa tehtyjen pönttöjen esittelyä”, retki Naantalin Luonnonmaalle (Turun seudun retkeilijöiden kutsumana), linturetki Porkkalanniemeen, kummiseuraretki Outokumpuun, lähiretkipäivä Konianvuorelle, lintulautojen tekotalkoot sekä monta muuta tapahtumaa.
Osallistuimme myös Suomi 100 vuotta luonnonpäiviin; ”Sukella talveen” (4.2.) veimme edellisenä syksynä tehtyjä linnunpönttöjä Hiidenvedellä sijaitsevaan Papinsaareen, ”Villiinny keväästä” (20.5.) teimme retken Karkalin luonnonpuistoon, ”Rakastu kesäyöhön” luonnonpäivää (17.6.) vietimme koko viikonlopun retkellä Inkoon Bjursissa. Varsinaisena Suomen luonnonpäivänä ”Juhli luontoa” (26.8.) olimmekin suuremmalla porukalla Patvinsuon kansallispuistossa, jonne Metsähallitus oli järjestänyt upeaa ohjelmaa sieniretkestä picnikiin ja kuorolauluun.
Tämä vuoden lintu-/majakkaretkemme suuntautui vappu viikonloppuna Isokarin majakkasaarelle. Majoitus oli järjestetty Uuteenkaupunkiin Pirkholman upeille mökeille, josta käsin kävimme päiväretken Isokarille. Päivien aikana tutustuimme myös mm. kaupunkiin, Pamprinniemen ja Hiunjärven luontopolkuihin sekä Velhoveden rengastien varrella olevaan lintutorniin.
Ensi vuosi tulee olemaan merkittävä, sillä toukokuussa juhlistamme ViRetin 30-vuotista taivalta ja samalla järjestämme TRL:n XXXIX retkeilypäivät Nurmijärven kotorannassa. Juhlat vaativat meidän pieneltä seuralta melkoista panostusta, mutta meillä on niin kokenut ja innostunut porukka että uskon juhlista tulevan ikimuistoiset. Toki meillä on paljon muutakin ohjelmaa/retkeä joista ilmoittelemme lähempänä ajankohtaa sähköpostitse, facebookissa, paikallislehtien järjestöpalstoilla sekä näillä nettisivuilla. Vuoden 2018 toimintasuunnitelma löytyy näiltä sivuilta.
Haluan kiittää kaikkia teitä ihania jäseniä kuluneesta vuodesta. Jatketaan ensi vuonna samaan malliin ja pistetään vielä vähän paremmaksi!
Rauhallista joulunaikaa ja reipasta uutta vuotta 2018
Helena pj
Vihdin Retkeilijöiden 29 kokonainen toimintavuosi alkaa olemaan loppusuoralla. Viimeinen oma tapahtuma oli su 17.12. Vaelsimme pienen matkan lyhtyjen kanssa Vihdin kirkolla seurakuntatalolta Birgitan kirkon raunioille. Siellä pienessä kivisessä sakastissa vietimme juhlahetken glögin, runojen, tarninoiden ja joululaulujen merkeissä. Mukana 20 osanottajaa.
Yksi retki on vielä jäljellä. Tapanin taaperrus on perinteinen retki Espoon Retkeilijöiden kanssa Tapaninpäivänä. Lähtö Metsäpirtiltä nuotiotulille klo 11. Varaa sään mukainen varustus, oma kuksa tai muki ja pientä evästä. Nuotiolla juodaan nokipannukahvit/ teet. Ilmoittautumiset Helenalle idman.helena@gmail.com tai Mialle miaviret88gmail.com viimeistään joulupäivänä 25.12. ja samalla voidaan sopia kimppakyydit. Lähtö Rientolan pihasta klo 10. 30.
Pitkä pöytä täynnä ViRettiläisiä!
Sunnuntaina 10.12. vietettiin Nummelan Rientolassa ViRetin Jouluista jäseniltaa. Paikalle oli saapunut kaksikymmentä jäsentä nuorimmista seniori-ikäisiin. Nyyttikestiperiaatteella tuodut Jouluherkut ja muut naposteltavat kruunasivat yhteisen hetkemme. Puheensorinasta ja naurun pirskahduksista päätellen väellä oli mukavaa olla koolla. Ohjelmanumerona oli perinteiseen tapaan toimintavuoden kuvien katselua ja muisteluksia retkiltä sekä tapahtumista. Suomen itsenäisyyden 100- vuotiskunniaksi vietettiin neljä luonnonpäivää, joista viimeinen, varsinainen luonnonpäivä oli Ukonjoella Elotreffien yhteydessä. Patvinsuon kansallispuistossa Metsähallitus oli järjestänyt hienot juhlat. Paljon muuta vuoden aikana ehti tapahtumaan. Miljoona linnunpönttöä-projektimme talkoineen onnistui myös. Nyt vain alkaa olemaan pönttöjen putsauksen aika viimeistään, jos vielä tämän vuoden puolella meinaa pöntöt puhdistaa.
OIKEIN MUKAVAA JOULUNAIKAA JA RETKEILYLLISTÄ VUOTTA 2018!
Mennään metsään nauttimaan luonnosta, vesille veneilemään tai melomaan, pyörällä pyörähtelemään tai vain kävelemään puhtaassa luonnossa.
Kuvassa nuorimmat Max ja Mikael sekä äiti , isä ja eno.
Vihdin Retkeilijöiden juhlavuosi täynnä toimintaa ja kansainvälisiä vieraita TRL:n majoille
Vihdin Retkeilijät ( ViRet ) pitivät syyskokoustaan torstaina 23.11. Nummelan Rientolassa. Kokouksen aluksi oli pyydetty vierailijaksi Antti Huttunen, vihtiläinen Retkipaikka.fi – retkeilysivuston perustaja ja media-alan yrittäjä kertomaan retkeilysivuston ja Metsän kätkemää tv- sarjan syntyvaiheista. Paljon muutakin tietoa Antilta saimme. Kiitokseksi vierailusta lahjoitimme hänelle syksyn lintulautakurssilta tekemämme lintulaudan ja pystytystä varten tukevan tolpan.
Tuleva toimintavuosi on ViRetin 30v juhlavuosi, jota vietetään TRL:n XXXIX Retkeilypäivien yhteydessä 18.-20.5.2018, tarkemmin lauantaina 19.5. Muutoin toiminta on retkeilyä ja siihen liittyvää koulutusta. TRL:n järjestämä Naturfreunde Internationale, NFI – kutsuseminaari työnimellä ” Euroopan puhtain ilma” Pallaksen maisemissa elokuussa, tulee jonkin verran ” työllistämään” myös ViRettiläisiä.
Varsinaisessa syyskokouksessa valittiin ViRetin puheenjohtajaksi toiselle kaudelle Helena Idman ja varapuheenjohtajaksi Mia Neuvonen. Johtokunnan jäseniksi valittiin Eija Hartikka, Riitta Ojanne ja Raili Saloviin. Rahastonhoitajana toimii Liisa Uusitalo. Toiminnantarkastajiksi valittiin Ari Lehtiranta varsinaiseksi ja varalle Ritva-Leena Viitapohja.
Voimaannutaan luonnosta luonnossa!
Mia
Tervehdys ViRetin jäsenet!
Kohta alkaa jälleen olemaan aika suunnitella ja päättää tulevan juhlavuotemme retkistä ja tapahtumista. Se päivä koittaa 23.11.-17 Rientolassa ja aika on 17.30. Ennen varsinaisia kokousasioita tulee vieraaksemme Retkipaikka.fi perustaja Antti Huttunen kertomaan sivustosta ja muistakin projekteista. Toivommekin kokousiltaan runsasta osanottoa. Kahvi- ja teetarjoilu.
T E R V E T U L O A
Hei ViRettiläiset!
Vielä ehtii ilmoittautumaan SYYSPATIKALLE Bjurssiin Orslandetin saarelle 7.- 8.10.17. Toimiston ollessa kiinni jo torstain 5.10. jälkeen niin soitto Mialle 045-1319128 tai s-posti miaviret88@gmail.com viimeistään pe 6.10. klo 12 mennessä. Osallistumismaksu la-su 15.€ sisältäen tervetuliaiskahvit/-teet lisukkeineen, la saunan ja su lähtökahvit. Halutessasi voit tulla vain lauantaiksi, jolloin osallistumismaksu on 10€ sis. tulokahvin ja saunan. Valkoisessa talossa ruuanvalmistusmahdollisuus ja vielä joitakin petipaikkoja vapaana yöpyjille. Omat retkieväät ja sään mukainen varustus. Myös telttapaikkoja pihalla sekä rannassa pienellä telttailualueella. Maksu TRL:n tilille FI661521 3007 1194 58 VIITTEELLÄ 13521.
Loppuvuosi alkavat syys-ja lokakuun tapahtumilla seuraavasti:
30.9. Lintulautatalkoot Tervalammella Maria ja Sepon luona.
6.-8.10. TRL syyspatikka Inkoon Bjurssissa järj. Vihdin Retkeilijät ry ViRet.
19.10. Jäsenilta Nummelan Rientolassa klo 18. Suunnitellaan ensi vuoden toimintaa.
Tapahtumista lisää Retkeilijä-lehden numerossa 3, joka ilmestyy Demokraati-lehden liitteenä 21.9. ja s-postilla jäsenille hyvissä ajoin kulloistakin tapahtumaa.
Kuvat: Seurustelua ja pientä aallokkoa Uudenkaupungin edustalla.