Retkeilyvuosi 2017 alkaa olla lopuillaan!

 

Kulunut vuosi on ollut täynnä tapahtumia. Aloitimme kauden tammikuun 12. päivänä retkellä Pääkslahteen Puumannin laavulle. Tuolloin sattuikin olemaan pikku pakkanen ja aivan upea lumisateinen ilta. Mikäpä siinä oli istuskella yhdessä makkaranpaistossa nuotion räiskyessä. 

Vuoden muita tapahtumia oli mm. linnunpönttöjen vienti Nuuksion kupeeseen, jäsenilta aiheena ”linnut talvipuuhissa/talkoissa tehtyjen pönttöjen esittelyä”, retki Naantalin Luonnonmaalle (Turun seudun retkeilijöiden kutsumana), linturetki Porkkalanniemeen,  kummiseuraretki Outokumpuun,  lähiretkipäivä Konianvuorelle, lintulautojen tekotalkoot sekä monta muuta tapahtumaa.

Osallistuimme myös Suomi 100 vuotta luonnonpäiviin; ”Sukella talveen” (4.2.) veimme edellisenä syksynä tehtyjä linnunpönttöjä Hiidenvedellä sijaitsevaan Papinsaareen,  ”Villiinny keväästä” (20.5.) teimme retken Karkalin luonnonpuistoon, ”Rakastu kesäyöhön”  luonnonpäivää (17.6.)  vietimme koko viikonlopun retkellä Inkoon Bjursissa. Varsinaisena Suomen luonnonpäivänä ”Juhli luontoa” (26.8.) olimmekin suuremmalla porukalla Patvinsuon kansallispuistossa, jonne Metsähallitus oli järjestänyt upeaa ohjelmaa sieniretkestä picnikiin ja kuorolauluun.

Tämä vuoden lintu-/majakkaretkemme suuntautui vappu viikonloppuna Isokarin majakkasaarelle. Majoitus oli järjestetty Uuteenkaupunkiin Pirkholman upeille mökeille, josta käsin kävimme päiväretken Isokarille. Päivien aikana tutustuimme myös mm. kaupunkiin, Pamprinniemen ja Hiunjärven luontopolkuihin sekä Velhoveden rengastien varrella olevaan lintutorniin.

Ensi vuosi tulee olemaan merkittävä, sillä toukokuussa juhlistamme ViRetin 30-vuotista taivalta ja samalla järjestämme TRL:n XXXIX retkeilypäivät Nurmijärven kotorannassa. Juhlat vaativat meidän pieneltä seuralta melkoista panostusta, mutta meillä on niin kokenut ja innostunut porukka että uskon juhlista tulevan ikimuistoiset. Toki meillä on paljon muutakin ohjelmaa/retkeä joista ilmoittelemme lähempänä ajankohtaa sähköpostitse, facebookissa, paikallislehtien järjestöpalstoilla sekä näillä nettisivuilla. Vuoden 2018 toimintasuunnitelma löytyy näiltä sivuilta.

Haluan kiittää kaikkia teitä ihania jäseniä kuluneesta vuodesta. Jatketaan ensi vuonna samaan malliin ja pistetään vielä vähän paremmaksi!

Rauhallista joulunaikaa ja reipasta uutta vuotta 2018

Helena pj

 

Comments are closed.