Sukeltaa talveen, juhlii luontoa ja paljon muuta

Näin päätti Vihdin Retkeilijät ry:n syyskokous torstaina 24.11. Nummelan Rientolassa:

Kokouksessa päätettiin sääntömääräiset asiat, kuten toimintasuunnitelma, talousarvio ja valittiin johtokunta v 2017.

Tulevana toimintavuonna vietetään valakunnallisesti Suomen Itsenäisyyden 100- juhlia ja Vihdin Retkeilijät huomioivat toiminnassaan Metsähallituksen neljä Suomen luonnonpäivää, jotka vietetään teemoilla ”SUKELLA TALVEEN” 4.helmikuuta, ”VILLIINNY KEVÄÄSTÄ” 20. huhtikuuta, ”RAKASTU KESÄYÖHÖN” 17. kesäkuuta ja 26. elokuuta ”JUHLI LUONTOA”.

Miljoona linnunpönttöä – tapahtuman kunniaksi ViRettiläiset ovat talkoilleet linnunpönttöjä, jotka tullaan ripustamaan puihin kevättalvella 2017 Nuuksion reunamille, paikkoihin, joihin olemme saaneet luvan Metsähallitukselta ja Vihdin srk:n omistamaan Papinsaareen.

Vuoden 2017 aikana seuraamme lintujen elämää ja pesintää alkusyksyn muuttoihin saakka. Koko projektista tehdään myös koulutustapahtuma jäsenille. Tornien taistopäivänä on perinteisesti tehty retki jonnekin lähiseudun Etelä- Suomen lintutornille.

 Muita kaikille avoimia kursseja järjestetään mm. Nuuksio-kurssi, jossa tutustutaan kansallispuiston luontoon, soihin, ja kallioihin sekä retkeilyreitteihin. Kurssin ajankohta ilmoitetaan myöhemmin. Suomen majakoihin tutustuminen jatkuu myös tulevana vuonna sekä kurssina, että retkenä paikanpäälle. Kohteet ovat vielä mietinnässä.

Kotiseuturetkiä tulemme järjestämään Karkaliin, Torholan luolaan, Konialle ja Nuuksioon. Toki kohta 30 toimintavuoden aikana kohteissa on retkeilty ennenkin, mutta näin haluamme tarjota mahdollisuuden uusille vihtiläisille näyttää retkillämme kaunista ja jylhää vihtiläistä luontoa. Myös retki Porvoon Pirttisaareen on suunnitteilla heinäkuulle.

Toimintasuunnitelmassa on myös paljon Vihdin ulkopuolelle toteutettavia retkiä, jotka ovat TRL: n retkeilytoimikunnan ja yhdessä muiden Suomessa toimivien  jäsenseurojen kanssa  mm. kämppätalkoot, hiihtoviikot, melontavaellus ja ruskaviikko unohtamatta merellistä perheleiriä elokuussa.

Vihdin Retkeilijät ry:n johtokunta vuodelle 2017 on puheenjohtaja Helena Idman, varapuheenjohtaja Mia Neuvonen ja jäsenet Eija Hartikka ( uusi) sekä vanhoina Riitta Ojanne ja Raili Saloviin. Rahastonhoitaja Liisa Uusitalo osallistuu johtokunnan toimintaan. Juhlavuoden 2018 toimikuntaan valittiin pj Helena Idman, vpj Mia Neuvonen ja jäsenet Eija Hartikka, Maria Hanhikorpi ja taloudenhoitaja Liisa Uusitalo. Miljoona linnunpönttöä – projektiin vastuuhenkilöt ovat Seppo Hanhikorpi ja Kari Neuvonen.

Jäsenmaksuiksi päätettiin aikuiset 20€ ja lapset alle 15 vuotiaat 6€.

Vihdin Retkeilijät ry toteuttaa Luonnonystävien kansainvälinen Liitto ( Naturfreunde Internationale) NFI:n ja Työväen Retkeilyliito ry:n sääntöihin perustuvaa toimintaa; maltillista matkailua, luonnonläheistä retkeilyä. Järjestäen toimintaa, joka on ympäristöarvojen mukaista ja merkityksellistä elämänlaadulle, kunnioittaen jokamiehen oikeuksia.

Vihdin Retkeilijöillä on kummiseuroja Karjalan Retkeilijät ry (KR), Turun seudun Retkeilijät ry (TSR), Länsi-Karjalan Retkeilijät ry (L-K R) ja Salpausselän Samoojat ry (SalSa).

Saha soi ja vasara nakutti. Pönttötalkoissa nikkaroitiin sopivat pöntöt kymmenelle eri lintulajille telkästä tiaisiin.

 

 

 

 

Comments are closed.