MAJAKKARETKI SÖDERSKÄRIIN la 3.8.-19

Kesäinen tervehdys kaikille!

 

Vaikka heinäkuu on toiminnassamme ns. lomakuukausi, on jo aika suunnata katseet tuleviin retkiin. Eli toimintasuunnitelman mukaan retkeilemme Söderskärin majakkasaarelle lauantaina 3.8.2019. M/s Söderskär lähtee Helsingin Kauppatorilta klo 9.00. Saarelle saavumme klo 11.45 – lähtö takaisin klo 13.00. Kauppatorilla olemme klo 16.00. Saari ei ole suuren suuri, jonka vuoksi perillä oloaika on lyhyt, mutta mitä ilmeisemmin merimatkoineen kokemisen arvoinen! Tove Janssonin romaani Muumipappa ja meri kertoo muumiperheen matkasta ja oleskelusta majakkasaarella. Majakan arvellaan olleen Porvoon ulkosaaristossa sijaitseva Söderskär, vaikka Janssonin kirjassaan antamat koordinaatit eivät siihen täsmääkään, vaan vievät 20 kilometriä idemmäksi. 

 

Hinta: 65 €/aikuinen, 33 €/lapsi 6-12 vuotta, lapset 0-5 vuotta ilmaiseksi. Hintaan sisältyy sisäänpääsymaksu majakkaan. Maksu suoritetaan 24.7. mennessä ViRetin tilille FI59 4006 1520 0029 51 viitenumerolla 1672.

Lisäksi tulee matkakustannukset Nummelasta Helsinkiin ja tietty takaisin (todennäköisesti bussilla, jonka jokainen maksaa itse, sovitaan aikataulu lähemmin). Omat eväät mukaan! M/s Söderskärin kahvila on avoinna koko risteilyn ajan (tarjolla kahvia, teetä, virvoitusjuomia, vettä, voileipiä, pullaa, makeisia, perunalastuja jne.) Ilmoittautumiset minulle viim. 24.7. Meille on varattu 20 paikkaa, jotka täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.

 

Vielä tiedoksenne; Syyskuun lopulle suunniteltu retki Teijon kansallispuistoon joudutaan siirtämään aikaisempaan ajankohtaan, eli Suomen luonnon päivän viikonloppuun pe-su 30.8. – 1.9. Tästä Mia lähettää pikapuolin lisätietoa. Iltaretkeily Nurmijärvellä 14.8. tullaan näillä näkymin järjestämään, siitä lisätietoa lähempänä ajankohtaa. Toimintasuunnitelmassa lokakuulle merkitty ensiapu-kurssi siirretäneen ensi vuoteen. Muihin syksylle suunniteltuihin tapahtumiin palaamme myöhemmin.

 

Alla vielä tietoa Söderskäristä ja lisää kannattaa lukea www.soderskar.fi

 

Leppoisia kesäpäiviä!

 

Terveisin

Helena

 

Söderskär ympäristöineen on rauhoitettua luonnonsuojelualuetta ja Natura 2000 alue. Alue on merkittävä saaristolintututkimuksen kohde ja Suomenlahden ulkosaaristovyöhykkeen runsaslintuisimpia alueita. Ainutlaatuisen ja herkän luonnon johdosta saaressa ei tarjota majoitus-, kahvila- eikä muita palveluja. Vanhat rakennukset ovat nyt hyvässä kunnossa, mutta eivät pitkällä tähtäimellä kestä matkailupalveluiden tuomia rasituksia. Majakassa voi aistia entisten aikojen tunnelmaa ja oppia uutta Söderskärin historiasta. Vuonna 2016 uusittu näyttely keskittyykin saaren ja majakan historiaan. Näyttely kertoo mm. majakanvartijoiden ja luotsien elämästä saaressa. Näyttelyyn voi tutustua omatoimisesti. Näköalatasanteelta avautuu kaunis näkymä avomerelle. Myös itse valohuoneeseen pääsee kurkistamaan. Liikkuminen majakassa ja näköalapaikalla omalla vastuulla. Kulku kuuluisaa riippusiltaa pitkin Mattlandetin ja Bastuladetin välillä on sallittu vierailijoille 1.8. alkaen. Max. 3 henkilöä kerralla sillalla.

Comments are closed.