MUISTOJA KESÄN KUMMISEURARETKELTÄ SAVONLINNAAN JA PUTRETTIIN

”KUMMITTELUA” SAVONLINNAN PUTRETISSA

           

Kummiseuramme Karjalan Retkeilijät Nousiaisen Ilmon johdolla järjestivät meille kummiseuraretken touko-kesäkuun vaihteessa, tarkemmin Helatorstaista seuraavaan sunnuntaihin. Retki suuntautui Savonlinnaan ja  majoituimme Savonlinnan Työväen Retkeilijöiden omistamassa Putretissa. Aamuisin teimme aamupalan vuorotellen ja päivisin söimme kaupungilla. Iltaisin tietenkin saunoimme.

 Retkikohteita kaupungissa riitti. Kävimme mm. Punkaharjun historiallisissa kohteissa sekä Lustossa Suomen metsämuseossa. Kävelimme hyvin viitoitettuja kuntopolkuja kohteista toiseen. Sade hieman kiusasi, mutta tunnetusti emme ole sokerista. Karjalan Retkeilijät ja meidän Uudentalon Liisa olivat jo ehtineet edellisenä päivänä käydä Linnasaaren kansallispuistossa. Kaupunkipäivät olivat kauniita ja lämpimiä. Kävimme mm. Sulosaaressa, torilla syömässä Lörtsyt, veneristeilyllä, Olavinlinnassa ja Riihisaaressa Saimaan luonto-ja museokeskuksessa. Ehdimme myös tutustumaan Putretin lähellä olevaan Putkinotkon kesäteatterin tiloihin ja kuvaamaan kaunista Rauhanlinnaa, joka sai rauhassa rapistua kauniissa järvimaisemassa. Surullista!

 (Kirjoittaessani matkakertomusta tiedämme jo, että Rauhanlinna on myyty ja sitä ryhdytään entisöimään, mikä on todella hieno asia).

Kiitos Karjalan Retkeilijöille ja varsinkin Ilmolle hienosti järjestetystä kummiseuraretkestä.

Kari, Liisa, Niina, Mia ja Teija

ViRet

 

Putrettia voi vuokrata myös TRL:n jäsenseurat. Kotisivut www.putretti.suntuubi.com.

 Tiedustelut ja varaukset vain puhelimitse Raili Muukkonen 050-5816320.

Lisätietoja Savonlinnan matkailukohteista info@visitsavonlinna.fi

 

Comments are closed.