ViRettiläiset  telkänpönttöretkellä hyvän sään aikaan

 

Telkänpönttöjen tarkastusretki  Hiidenveden Papinsaareen onnistui parin viikon viiveellä la 2.3. Edellisen päivän käynti Nummelan venerannasta kannatti. Pikaviesteillä saatiin  jäsenille tiedoksi, että huomenna on mentävä tekemään tarkistukset tai se jää ehkä tältä keväältä tekemättä. Kolmetoista reipasta retkeilijää, nuorimmat 4v ja kohta 6v  mukaan lukien ja Nipsukoira. Hanhikorven Seppo oli jo aamusta ehtinyt viimeistelemään yhden uuden telkänpöntön saareen vietäväksi. Jää oli millin paksuisessa lumipeitossa, joka teki  sen verran tahmeaksi, että ei pahemmin tarvinnut liukastella, varsinkaan, jos oli nastat alla. Aurinkoa riitti tuulen kera. Matkalla näimme merikotkan ottavan korkeutta taivaalla kohden Papinsaarta.  Ensimmäisen pöntön kännykkäkameratarkistuksessa se todettiin asutuksi. Seuraavassa ei vielä. Uusi pönttö saatiin miesvoimalla kiinni rantakuuseen. Kuudennessa pöntössä oli asuttu.

Evästelyn jälkeen lähdimme tyytyväisenä paluumatkalle kahden joutsenen lentäessä ohitsemme  kohti  Vihdin kirkonkylää. Olimme retkellä hyvän sään aikaan.

Mia

 

 

 

 

Comments are closed.